Reetta Niemi-Pynttäri
Vanhat uskomukset ja uskonnot, mystiikka, pyhyys, henkisyys, shamanismi. Kaikki tämä kulkee mukana teoksissani. Aloitan maalaamisen ohuilla värikerroksilla ja annan värikerrosten ”puhua” itselleni. Lopullisessa teoksessa tuon esiin tunnelmia, muotoja ja hahmoja, jotka haluavat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Tavallaan meditoin maalatessani. Maalaaminen onkin minulle vuoropuhelua oman sisimpäni kanssa, mutta myös eräänlainen rukoilemisen muoto, yhteyden muodostamista Maailmankaikkeuteen. Kun maalaan, pääsen lähemmäksi ”olemattomuutta”. Ei ole minua, ainoastaan sivellin, värit ja maalauspohja. Se mitä lopulta syntyy, on aina yllätys. Itsellenikin. Toivon, että teokset aiheuttaisivat katsojassa omien tunteiden, muistikuvien ja mielikuvituksen liikkeelle lähtöä. Tärkeää ei ole se, miten itse koen ja näen teoksissani vaan se, mitä reaktioita ne aiheuttavat katsojassa.
Kotisivut
Instagram:rnp.taide
reenie.pynttari@gmail.com
VarjoHaltia, 2020
Suojelus-installaatio: maalaus, alttari ja höyhen, 2020
Maalaus: VarjoHaltia, 115 x 95, öljyväri, 2020
Alttarilla oleva rasia: Minä, sarjasta Perhepotretti, 18x 12x12, rakukeramiikka, 2019
Tuijotan maalauspohjaa. Ensin vain häivähdys. Jotain värien muodossa, jonka tunnistan tarpeelliseksi.
Epäröin. Tätäkö haluan? Onko pakko?
Sisäinen vaatimus on vahva. Se pakottaa nostamaan siveltimen. Aloittamaan. Värien pinnasta muodostuu hahmo, joka haluaa tulla esille. Varjo. Haltia. VarjoHaltia.
Katselen häntä, hän katselee minua. Teemme tämän yhdessä. VarjoHaltia kuljettaa minut paikkoihin, joihin en haluaisi mennä. Syvälle sisimpääni. En voi enää perääntyä. Tämä matka on vain kuljettava ja katsottava mihin se vie.
Taulu etenee. Värit sen pinnalla muodostavat omia kuvioitaan, joihin on tartuttava. VarjoHaltia pitää minua silmällä, mutta antaa tehdä rauhassa työtäni. Vihdonkin hiljaisuus.
Hetkestä alkaa muodostua jotain uutta. Keveyttä. Valo ilmestyy VarjoHaltian silmiin, pään taakse. Hän katsoo minua, minä katson häntä.
Hymy. Kiitos. Kiitollisuus.
Suojelus.